Wednesday, June 27, 2007

Decision 2007

Käsikirjoitus: Tiistaina The Tappajatin konsertti. Keskiviikkona kaikkien aikojen teemapäivän suunnittelu Annassonin kanssa.

Totuus: Tiistaina väsyneenä loma-orjana maanalaisessa taivaassa, liian monta tuntia koneella, ilta mummin kanssa Spedelandiassa katsomassa 12 Apinaa ja tekemässä Sudokuja. Keskiviikkona jälleen orjana ja sieltä lähes suoraan sateiseen Spedelandiaan nauttimaan Easy Rideristä, Fear and Loathing in Las Vegasista, Sudokuista ja varsinkin Pormestari-isoäidin kokkailuista. Suunnitteluajan voi myös käyttää "mesessä" ja paukkaamalla UusJuden saunaan, jossa saa varmasti kuinka "***un hyvä" konsertti meni sivu suun. Onneksi asiaa on paikattu ostamalla Sankarillemme lippu The Ketkätin konserttiin 9.7.

Huomenna seuraa siis kolmannen orjuuden kautta paluu kahdeksi vuorokaudeksi kesälle. Siihen perään on kahden päivän loma ilman ohjelmaa ja auto käytössä. Kutsuuko Sankariamme Huhmarin Spedemaa, Tervakosken Puuhamaa, Mikkelin Visulahti, Lahti, Kuopio vai joku muu kuuma kesäkaupunki? Se selviää vain lukemalla tätä blogia tai soittamalla numeroon nollakahdeksansataa viisipiisi kuusipuusi kaksipaksi kaksipaksi kolmepolme kasipasi ja nelkku kelkku.

No comments: